Pitkästä aikaa täällä taas!
Olin vähä meinannu et oisin loman jälkeen tehny jonkunlaista postausta irc-gallerian kuvakätköistä, on nimittäin aika järkyttävää sisältöö! Emoilua sun muuta ihanaa. En kuitenka saannu heti aikaseks sitä tehtyy ja sitte noh...suoraan sanoen viimiset kymmenen päivää on ollu yhtä itkuu ja ahistusta. Mietin jonku aikaa et voinko mä kirjottaa tästä, haluunko ylipäätänsä. Kuitenki kuka tahansa voi lukee nää tekstit ja nää on suht henkilökohtaisii. Mut tuntuu vaan että pakko purkaa näitä tuntemuksii jotenki ja alunperinhän tein tän blogin oikeestaan itteeni varten. Moni saattaakin jo arvata et tää liittyy muhun ja Jereen;
Tosiaanki meil tuli eileen 17kk täytee ♥! Oon rakastanu ja rakastan Jeree edelleen ihan järkyttävän paljon! Oon maailman onnellisin tyttö et oon saannu tutustuu noin ihanaan ihmiseen. Muistan sillo ihan alussa kun tutustuttiin vielä toisiimme et aattelin ettei meistä vois koskaan tulla mitään ja meinasha mulla mennä vähän hermotki kun Jere pommitti mua koko ajan tekstareilla. Ja vaikka jossaa vaiheessa pussailtiinki jo ja näin niin koitin muille, että myös itelleni vakuutella et ollaan vaan kavereita...joopa joo. Sit päädyttiinkin jotenki seurustelemaan ja edelleen olin vähän epävarma tunteistani Jeree kohtaan. Pikku hiljaa kuitenkin uskalsin itselleniki myöntää et onhan se aika ihana! En oo koskaan tunten olooni turvallisemmaksi tai rakastetummaksi kun mitä Jeren kanssa. Jännitin ihan hirveesti ja meinasin itkeekki ku sanoin ekaa kertaa Jerelle rakastavani sitä, se oli mulle tosi iso juttu.
Meil on ollu paljon riitoja ja vastoinkäymisii tän suhteen aikana, mutta aina niistä on selvitty! Ennen joulomaa oli esim. jatkuvaa riitelyy ja eroakin mietittiin. Haluttiin kuitenkin vielä lomalla yrittää korjata meijän välei. Ainaki mun mielestä meillä meniki sit ihan hyvin. Vietettiin suht paljon aikaa yhdessä, ei riidelty ja tajusin taas kuinka uskomattoman ihmisen oon saannu vierelleni, enkä haluu luopuu siitä!
En oikeen tiiä mistä se oikeen tuli mut noin kymmenen päivää sitten tuntu että kaikki hajoo käsiin. Olin aatellu et meil menis ihan hyvin, mut sitte Jere pudotti pommin mun syliin sanomalla ettei tiiä mitä haluu tulevalta. Täs on ollu kaikenlaista muuttujaa joista en täällä haluu puhuu, mut sen sanon ettei joulune ollu kyl mitään tähän verrattuun. En oo varmaan koskaan tunten niin syvää kipuu, ahistusta ja yksinkertaisesti suruu kuin 24.1. Ja tää koko aika sen jälkeen...oon itken vähän välii, tuntuu et seinät vaa kaatuu päälle. Haluun ja oon yrittänytkin antaa kaikkeni tälle suhteelle, mut oon niin loppu, väsynyt...
En toivo mitää tällä hetkellä niin paljon kun että Jere vaan ymmärtäisi kuinka paljon rakastan sitä ja kuinka paljon meillä ois vielä koettavaa, yhessä! Ja et se sanoisi rakastavansa mua toooooosi paljon... Ollaan molemmat tehty virheitä, mut haluun uskoo et asiat ois vielä selvitettävissä. Mut aika iso osa musta silti pelkää että se ei oo enään mahdollista. :'(
Voisin ehkä vieläkin jatkaa tätä, mutta tää on jo semmonen romaani mitä ei varmaan kovin moni viitti lukasta jos kukaan niin lopetan nyt tähän. Halusin vaa purkaa päätäni. Kaikki on niin sekavaa...
♥♥♥ Rakastan sua Jere Antti Olavi Heikkilä ♥♥♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti